mitähän sitä sanoisi. Olen ollut varsin tehokas ja aikaansaava. Hetkellisesti jopa luulin viihtyväni työssäni ja olevani jopa hyvä. Lisäksi loppuraportti lähti matkaan allekirjoitettuna ja ehtii hyvin perille perjantaiksi. ellei posti mokaa jotain.

Aamulla elo tuntui epätodelliselta. Valjastin uljaan mustan sotaratsuni auringon säteillessä ja lähdin matkalle kohti kustannuspaikkaa pitkin rantabulevardia. Järvi näytti kovin kauniilta ja kesäiseltä, kirkas, tumma, kimaltava. Mieli teki pysäköidä sotaratsu, hakea huopa ja evästä ja parkkeerata itsensä nurmikolle päiväksi katselemaan järvelle. Talvella kävi monesti  mielessä pilkkiminen. että josko pysäyttäisi työmatkansa ja lähtisi jäälle. Ikinä ei ole tullut mentyä, koska olen liian tunnollinen työläinen. eihän yksi tappouhkauskaan saanut mua pysymään poissa työpaikalta.

Olen myös ajatellut kirjoittaa vihdoin viestin naapurilleni. Viestin sisältö kuuluisi jotakuinkin näin: parahin naapuri. On hienoa, että olet löytänyt elämääsi naisen. Voisitteko kuitenkin harjoitella lasten tekoa päiväsaikaan sillä naisesi kuulostaa harjoittelun aikana aivan uikuttavalta koiralta (pitäisikö soittaa eläinsuojeluyhdistykseen?) ja jos uikutus kuuluu näin kovana naapureihin, kuinka omat korvasi jaksavat? (kannattaisiko käydä kuulotestissä?) lisäksi yöllä olisi kiva nukkua, jaksaisi sitten paremmin aamulla... 

En vielä ole ihan ehtinyt viestiä kirjoittaa ja laittaa alakerran ilmoitustaululle (en siis pysty kertomaan mistä naapurista nämä iloittelun äänet oikeastaan kantautuvat) . Mutta kyllä tässä joku päivä on varmaan pakko. mie nimittäin tykkäisin oikeasti nukkua enkä osallistua :)